Tässä aineisto, jonka pohjalta kuvaesitys laaditaan. Lisäksi tehdään mainokset ja käsiohjelma.
OMUTE
Galleriakonsertti "Ainon ja Jannen tarina" (Sibelius 150 v. -kunniaksi)
Suunnittelu Chieko Okabe
Puhetekstit Arja Nikula Chieko Okaben luonnostelmien
pohjalta
toim. Sirkku Talas: Sydämen aamu – Aino Järnefeltin
ja Jean Sibeliuksen kihlausajan kirjeitä
toim. Sirkku Talas: Tulen synty – Aino ja Jean
Sibeliuksen kirjeitä 1892-1904
Erik Tawaststjernan käsikirjoittama dokumentti Jean Sibelius
I ja II
Erik Tawastjerna: Jean Sibelius 1-5
Kuvaesitys mediailmaisun 2. vuosikurssin opiskelijat
Aino Järnefelt oli lahjakas ja taiteellinen
kultturiperheen tytär. Hän soitti pianoa ja oli kiinnostunut kirjallisuudesta –
hän muun muassa suomensi ranskankielistä kirjallisuutta suomalaisiin lehtiin.
Johan Christian Julius Sibelius,
taiteilijanimeltään Jean Sibelius, tuttavien kesken Sibba, perhepiirissä
Janne, tapasi 17-vuotiaan Ainon
Järnefeltien kodissa.
Kerran Aino tuli Jannea vastaan
porraskäytävässä.
Janne kirjoitti myöhemmin Ainolle:
”Sinä pysähdyit toviksi. Minä ajattelin
suudella sinua, mutta pelkäsin, että se olisi sitten viimeinen kerta kun kävisin siellä. Minä katsoin sinua aina,
kuten muistat.”
Eräs Ainon ystävätär kirjoitti
muistivihkoonsa Jannen todennäköisesti ensimmäisestä vierailusta Järnefelteillä:
“Perhettä oli koolla – Aino oli sievistynyt entisestään. Hänellä oli yllään pieniruutuinen harmaansininen villapuku. Jean Sibelius istui Ainon veljen Armaan olan takana. Ilmassa oli sähköistä värinää.”
“Perhettä oli koolla – Aino oli sievistynyt entisestään. Hänellä oli yllään pieniruutuinen harmaansininen villapuku. Jean Sibelius istui Ainon veljen Armaan olan takana. Ilmassa oli sähköistä värinää.”
Laulu "Souda,
souda sinisorsa" sanat: A. W. Koskimies (Iida Hämälainen,
Henna-Riikka Jääskeläinen
ja Pinja Pesonen)
Souda, souda sinisorsa, souda tähän
rantaan;
Pesästänne rakenna sen ritvakoivun
kantaan!
Laske, laske, pursi pieni, laske valkamaani;
Purrestasi, neito nuori, astu asuntaani!
Tääll'
on sija suoritettu sammalista sulle;
Tule, tule, kultaiseni kumppaniksi mulle!
Tääll'
on aallot armahat ja suuret hongat huojuu;
Solkikoivut soreasti aallon helmaan nuojuu.
Janne kirjoitti Ainolle:
“Minä yritin löytää sinusta jotain
epäsymmetristä ja vastenmielistä. Siitä ei tullut mitään. Minä olin sinun
vankisi jo silloin, vaikka hangoittelin vastaan.”
“Kun sinä olit minun syleilyssäni, minusta
tuntui, että sinä olit minun sieluni, sellainen kuin sen pitäisi olla.”
Laulu "Lastu
lainehilla" sanat: Ilmari Kianto (Veera Koukka)
Mistä lastu
lainehilla? Pilske pieni aallon päällä?
Yksiksensä illan
suussa? Virran vettä vaeltamassa?
Tuolta lastu lainehilla, pilske pieni aallon päällä:
Pohjan lasten laitumilta, Sinitunturin tuvilta,
Siellä kulta
hongan kaasi, veisti, veisti sulho venhon:
Kohta vierii virran vettä,
neittä nuorta noutamaan.
Janne kirjoitti Ainolle:
”Sinun isäsi taisi huomata, että
meidän
välillä
on jotain, sillä hän oli kovin jäykkä kun hyvästelimme. Luuletko, että
hänelle
on mieleen, että me rakastamme toisiamme? Vaikka eihän se asia kuulu
kellekään
muulle kuin sinulle ja minulle.”
Aino Jannelle:
”Minusta on niin hauska kutsua sinua Janneksi, eikö
olekin mukavampi kuin Jean. Niin, niin rakas Janne.
Oliko pappa todellakin jäykkä? Katsos, kyllä minä
tiedän,
että
hän
sinusta paljon pitää, mutta pappa on niin kovasti omituinen.
Kyllä hän sinusta pitää, mutta voi
sittenkin olla, että kun hän kuulee aikomuksemme, niin taas rupee
jotain. Tietysti sitä, että millä me aijomme elää, mutta eihän me välitetä.”
Janne Ainolle:
“Minä syön omenia, polttelen, ikävöin
Eurooppaan ja sävellän. En minä kumminkaan voi työskennellä saadakseni
hääpäiväämme lähemmäksi muuten kuin säveltämällä uutta, niin että voin pitää
konsertin.”
“Nyt pitää lopettaa ja alkaa komponeerata.
Saa nähdä mitä sinä kirjoitat huomenna omalle Jannellesi. Elän vain puolinaista
elämää ilman sinua. Tuhat suudelmaa lähettää Sinulle, enkeli, sinun oma
Jannesi. Rakastan Sinua aivan hulluna.”
Aino Jannelle:
“Monet hartaat kiitokset kirjeestäsi.
Tuhannet kiitokset, rakas, rakas kulta! Kaikki on niin lystiä, mitä sinä
kirjoitat. Minä rupeen sinua rakastamaan aina vaan yhä enemmän. Minä tahtoisin ottaa ja suudella sinua.
Kyllä minustakin meidän suhteemme on niin hyvä. Nyt parempi vielä kuin koskaan
ennen. Se on niin onnellista.”
Aino ja Janne menivät naimisiin oltuaan
salakihloissa kaksi vuotta.
“Tiedätkö, oma rakkaani Aino ja maailman
komein tyttö, että olen ostanut meille seuraavat tarvekalut: 3 paria isoja
veitsiä ja haarukoita (samanlaisia kuin teillä), ja 3 paria pieniä, ynnä 3
veitsitelinettä. Paistivati (nikkelöity), luinen sinappilusikka, paistiveitsi,
hyvin yksinkertainen. Muuta en aio ostaa, sillä haluan että sinä kulta olet
mukana, niin että saamme suudella joka kerta kun saamme jotakin omaan pesäämme.
Aino Jannelle:
“Kiitos, kiitos Janne rakkaasta
kirjeestäsi. Miten äärettömän suloista sitten kun ei tarvitse enää milloinkaan
erota.”
Janne:
“Aino kulta, sinä tulet tekemään minut onnelliseksi, ja sinä myös teet minut ylipäänsä joksikin.”
“Aino kulta, sinä tulet tekemään minut onnelliseksi, ja sinä myös teet minut ylipäänsä joksikin.”
“Minulla on uusia sävellysajatuksia. En
lähetä tämän kirjeen mukana lainkaan suudelmia vaan säästän ne siksi kunnes
tapaamme. Parempi niin. Ajattele, että huomenna on enää viikko häihin. -Voi
hyvä Jumala, kokonainen viikko!”
Laulu "Timantti
hangella" sanat: Aune
Krohn (Anni Kaakinen)
Kas, valkohangell' loistaa timantti kimmeltäin!
Ei kyynel, ei myös
helmet, ne konsa välkä näin.
Vaan hälle
salakaipuu tuon taivas hohdon soi,
hän
katsoo kohti päivää, kuin kaunis aamun koi!
Sen välkehessä viipyy, kuin palvoja harras
ois.
Suo suudelmansa hellän
ja kyyneleks sulaa pois,
Oi onnen auvoa, lempein ken kiintyi korkeimpaan,
sen hohti päivytvuossa
pois kuollen kirkkainnaan.
Perheestä tuli Ainolle ja Jannnelle onnen ja
rauhan tukikohta, vaikka huolta ja murhettakin oli, kuten Suomen kohtalo,
perheen velat, perheenjäsenten terveys ja säveltäjän luomistyön aiheuttama
levottomuus. Ainon ja Jannen kuudesta tyttärestä Kirsti kuoli lavantautiin 2-vuotiaana.
Suru vaimentui vuosikymmenten aikana vähitellen, mutta tätä
elämänsä
suurinta menetystä Aino ja Janne eivät koskaan unohtaneet.
Laulu "Jos
aatos mull' ois" (Raven Leimenstoll ja Caroliina Puustinen)
Jos syömeni
pohjalla aatos mull' ois, kun joutuvi eloni ilta,
Se sävelten
polkua veisi mun pois, se metsistä
loitolla kaikua tois
ja rakkailta rantamilta.
Niin haaveissa kulkisin verkalleen mä sävelten
polkua tuota,
ja suvisen päivän ja läikkyvän
veen mä raukeisin hymyhyn
viimeiseen
en onnea muuta mä
vuota.
Laulu "Hiljainen
kaupunki" (Riikka Tynkkynen)
Kaupunki kattaa laakson, pois päivä valjut
saa,
ja hetken päästä äitynyt on kuu ja kaikki tähdet,
yö taivaan
verhoaa.
Ja usva vuoristolta kierii kaupunkiin,
ei kaiku, harjat katsojien voi päästä alta
sauhun sen,
ei torni, virran silta.
Kun vieraan valtas kauhun, niin lapsosen.
Jannen säveltäjäntehtävä oli Ainolle jotakin pyhää.
Hän
kasvatti lapset, hoiti kodin ja puutarhan ja kaikin tavoin antoi miehelleen
mahdollisuuden keskittyä säveltämiseen ja omien teostensa johtamiseen maailmalla.
Lontoosta Janne kirjoitti Ainolle: ”Työni
sujuu hyvin. - Jos ne pelottavat sinua laskuillaan, aja ne ulos, pois. Sano,
että
minä
en ole kotona enkä nyt puutu heidän pikkumaisuuksiinsa. Muista tämä!”
Lapset kysyivät isältään, miksi hän säveltää
niin paljon pieniä kappaleita, vaikka hän itse ja äiti ovat sinfonian kannalla. Isä vastasi tyttärilleen:
”Siksi,
että
te saisitte voileipiä.” Nämä sävellykset olivat kuitenkin kaukana ”leipäkappaleista”.
Laulu "Luonnotar"
sanat: Kalevala, runoI, 110-242 (Saara Silvennoinen)
Olipa impi, ilman tyttö,
Kave Luonnotar korea, ouostui ?? elämätään,
aina yksin ollessansa avarolilla? astioilla.
Laskeusi lainehille, aalto impeä ajeli, vuotta seitsemän sataa,
vieri impi veen emona, uipi luotehet, etelät, uipi kaikki ilman rannat.
Tuli suuri tuulen puska, meren kuohuille kohotti.
"Voi poloinen päiviäni! Parempi olisi ollut ilman
impenä elää.
Oi, Ukko ylijumala! Käy
tänne kutsuttaissa."
Tuli sotka suora lintu, lenti kaikki ilman rannat, lenti
luotehet etelät;
ei löydä pesänsioa. Ei! Ei!
"Teenkö tuulehen
tupani, aalloillen asuinsiani, tuuli kaatavi,
aalto viepi asuinsiani!"
Niin silloin veen emonen nosti polvea lainehesta,
siihen sorsa laativi pesänsä; alkoi hautoa.
Impi tuntevin tuli tuvaksi.
Järkytti
jäsenehensä, pesä vierähti
veteen. Katkieli kappaleiksi.
Muuttuivat munat kaunoisiksi.
Munasen yläinen
puoli yläiseksi taivahaksi,
yläpuoli
valkeaista, kuuksi kumottamahan,
mi kirjavaista tähiksi
taivaalle,
ne tähiksi
taivaalle.
Kullervo-sinfonian kantaesityksessä koettiin Suomen
kansallisen musiikin syntyhetkiä. Jean Sibeliuksen maine säveltäjänä
kasvoi sekä Suomessa että ulkomailla. Kämpin ravintolan
kabinetissa Sibbaa odottivat Symposium-veljet, säveltäjä Robert Kajanus ja taidemaalari Axel
Gallen-Kallela. Taitelijaveljet viftailivat eli viettivät pitkiä
illanviettoja.
Laulu "Jägargossen” sanat: J. L. Runeberg (Sampo-Elias
Asikainen )
På marken
vistas fågeln blott, och löfven skymra än,
jag har ej gjort ett enda skott, och det blir qväll
i gen.
Om vintern kommer hitten gång
med drifvor i sitt fjät,
jag såge
blättre ripans gång, och orren hölle trä't.
Om luften ville blifva sval, och löfven falla se'n
jag såg
kanske i nästa dal en flock
afjärpar re'n.
Dock snart skall ripans spår
sig te och järpens skygd förgå;
men den, som helst jag ville se, skall jag ej se ändå.
Jag blickar här,
hon blickar der, men ack, vi mötas
ej!
Jag kunde stå,
dir (där?)blicken
är, och såge henne ej.
Emellan oss är
sjö, är fjäll, är
mo med furupå,
emellan oss är
dag och qväll och kanske
natt ock så,
och kanske natt ock så.
(Englanniksi)
The birds take cover on the ground, neath fallen leaves
they lie,
Not once a trace of game I've dound, and now the dusk is
night.
Were winter with us once again, with snowdrifts in the
vale,
I'd mark the blackcock surly then, and find the curlew's
trail.
And were the air to sharpen keen, with leaves that rustled
dry,
A flight of wild birds would be seen, that dashed against
the sky.
Dock snipe their footprints soon will show, the grouse
will started beat;
But one who set my heart aglow I shall not ever meet.
Far I may gaze, far she may gaze, she cannot come to me:
for tho' my sight still with her strays, her never can I
see.
The seas and mountains lie between, and moor and pine and
fell,
between us lie the morn and e'en, and night perhaps as
well.
Laulu "Flickan kom ifrån
älsklings möte" (Maria Sairanen)
Flickan kom ifrån
älsklings möte, kom med röder händer.
Modern sade: "Hvaraf rodna dina händer, flicka?"
Flickan sade: "Jag har plockat rosor och på törnen
stungit mina händer."
Åter
kom hon från sin älsklings möte, kom med rödna läppar,
Modern sade: "Hvaraf rodna dina läppar, flickan?"
Flickan sade: "Jag har ätit
hallon och med saften målat
mina läppar."
Åter
kom hon från sin älsklings möte, kom med blekna kinder.
Modern sade: "Hvaraf blekna dina kinder,
flicka?"
Flickan sade: "Reden graf, o moder! Gökmen mig der och still ett kors
der öfver,
och på korset
rista, som jag säger:
"Engång
kom hon hem med röda händer,
täydellä rodnat mellan älskarus händer.
Engång
kom hon hem med röda läppar,
tyde rodnat under älskarns
läppar.
Senast kom hon hem med blekna kinder,
tyde bleknat genom älskarns
otro!"
(englanniksi)
The Tryst
From her lover's tryst a girl came homeward, came with
crimson fingers.
Said her mother: "What has made your fingers crimson,
dearie?"
Then she answered: "I was plucking roses, 'twas a
little thorn that prick'd my finger."
From her tryst again the girl came homeward, came with
lips all crimson.
Said her mother: "What has made your lips so crimson,
dearie?"
Then she answered: "I was eating berries 'twas the
juice that staind my lips so crimson."
Yet again from trysting came she homeward, came with
cheeks so ashen.
Said her mother: "What has made your cheeks so ashen,
dearie?"
Then she answered: "Dig a grave, oh mother! Hide me
there and set a cross above it,
on the cross then cut the words I tell you:
"Homeward once she came with crimson fingers, crimson
were they from her lover's fingers.
Then again she came with lips all redden'd, redden'd were
they by her lover's kisses.
Last of all she came with cheeks ashen, turn'd to ashes by
her lover's falsehood!"
Tarinan mukaan Aino kysyi kerran Jannelta,
milloin hän tulee viftailureissultaan kotiin. Janne vastasi siihen: “En minä
tiedä. Minä olen säveltäjä, en ennustaja.”
Piano soolo (Kämpin
hotellissa) Kappaleen nimi? jää pois
Laulu "Svarta rosor" sanat: E. Josephson (Emmi Päykkönen)
Säg
varför är du så ledsen i dag, du som alltid är så lustig och glad?
Och inte är
jag mera ledsen i dag än när jag tyckes dig lustig och glad;
ty sorgen har natt svarta rosor.
I mitt hjärta
där växer ett rosende träd som aldrig nånsin vill lämna mig fred,
och på stjälkarne sitter det tagg vid tagg,
och det vållar mig ständigt sveda och agg;
ty sorgen har natt svarta rosor.
Men av rosor blirdet en helklenod, än vita som döden,
än röda som blod.
Det växer
och växer. Jag tror jag förgår,
i hjärträdets rötter det rycker och slår;
ty sorgen har natt svarta rosor.
(Suomeksi)
Kerro, mi murhe sua painavi nyt, kun niin hilpeänä
nähnyt sun oon?
Ei suurempi mun liene murheeni nyt, kuin milloin hiipiä mielestäs' oon.
On murteella yön
musta ruusut.
Kuni ruusujen
köynnöstä
sieluni luo, se mulle rauhaa ei milloinkaan suo;
ja mua oksansa pistävät okalillaan minut saattaen
tuskaan pohjattomaan.
On murheella yön
mustat ruusut.
Mutta ruusut oksihin puhkeaa, ne valkeina hohtaa tai
purppurassaan.
Puu kasvaa ja kasvaa; mua saartaa jo yö, mun rintaani juuret sen kalvaa
jo syö.
On muheella yön
mustat ruusut.
Asuttuaan useissa eri asunnoissa Aino ja
Janne rakennuttivat Järvenpäähän oman kodin, Ainolan. He liittyivät Tuusulan
taiteilijayhteisöön, jossa naapuruus ja yhteiset toimet antoivat tukea
taiteilijoiden työlle ja heidän perheilleen.
Aino kirjoitti sukulaisilleen:
“Tänään olin taas rakennuksella. Siellä on
jo ikkunaruutuja paikoillaan ja näyttää niin sievältä.”
Janne päiväkirjaansa:
“Minun taiteeni vaatii toista ympäristöä.
Piinallisessa Helsingissä kuoli kaikki laulu sisässäni. Kaikesta huolimatta on
kuitenkin paljon duuria elämässä. Kolmas sinfoniani kulkee C-duurissa. Uusi
kotini on tulossa valmiiksi. Tämä talo on taiteelleni välttämättömyys. Koti
lämmin ja viihtyisä.”
Luonto oli Sibeliuksen suuri innoittaja.
Hän kirjoitti: “Lähestyn taivasta yhä
enemmän. Sydämeni on täynnä haikeutta ja luonnonpalvontaa. Kummallista todeta,
ettei mikään koko maailmassa, ei taiteessa eikä musiikissa vaikuta minuun niin
kuin nämä kurjet ynnä joutsenet ynnä villihanhet. Niiden äänet ja olemus.”
“Siinä ne tulevat, minun nuoruuteni linnut!”
Laulu "Pohjola"
(Emma Kontkanen)
Kuihtuvat lehdet, jäätyvät järvet.
Joutsenten parvet kiiruhtakaa, oi,
kauas murheisin mielin etelän
maille kaivaten takaisin,
aaltoja vilvaita ikävöiden.
Palmujen alta katsovi silmä
haastaen silloin:
"Uupuvat linnut, ah, mikä lumo Pohjolan yllä?
Tänne
ken kaukaa kaipaa, sen kaipuun kohde on taivas."
Laulu "Säv,
säv,
susa" sanat: G. Förding (S-E Asikainen)
Säv, säv, susa, våg, våg, slå, i sägen
mig vär Ingalill den unga månde gå?
Hon skrek som en vingskjuten and, när hon sjönk
i sjön, det var när sista vär stod grön.
De voro henne gramse vid Östanålid, det tog hon sig så illa vid.
De voro henne gramse för
gods och gull, och för
hennes unga kärleks skull.
De stucko en ögonsten
med tagg, de kastade smuts i en ilijas dagg.
Så sjungen,
sjungen sorg sång, i
sorgsna vågor små.
Säv, säv, Susa, våg, våg, slå!
(Suomeksi / Kyllikki Solanterä)
Soi, soi, kaisla, laine veen. Te missä näitte
Inga neidon, nuoren, väsyneen?
Kuin siipeen ammuttu huusi hän
hukkuissaan, ol' aika kevään
parhaillaan.
Hän
herjausta ihmisten kestänyt
ei, se mielen rauhan hälytä vei.
He kadehtien katsoivat rikkauttaan ja heijastin nuorta
onneaan.
He iskivät
häntä okaillaan, näin
tahrasi ilijas he valkean.
Niin soutakaatte eelleen, te laineet valittain,
soi, soi, kaisla, soi, soi, vain.
Laulu "Tuoll' laulaa neitonen..." (Emmi
Koskinen)
Tuoll' laulaa neitonen...On kultansa hältä
kai kuollut,
on kaikista kallein ollut, kun on laulunsa murheinen.
Jo rusko raukeaa, on vaiti kuuset kunnaan,
vaan vielä vienon
kummaan soi laulu murhetta vaan.
Jo sävel
sammui pois.
Mä tahdon
luokseenkäydä.
Me yhtehen voimme jäädä, kun laulussaan murhe soi.
Jo rusko raukeaa, on vaiti kuuset kunnaan.
Laulu "Se'n har jag frågat
mera" sanat: J. L. Runeberg (Noora Kippola)
Varför
är så flytig våren,
varför dröjer sommarn icke?
Så jag
tänkte fordom ofta frågte, utan svar, av mången.
Se'n den älskade
mig svikit, se'n till köld
hans värme blivit,
all hans sommar blivit vinter, se'n har jag ej frågat mera,
känt
blott djupt ut i mitt sinne, at det sköna
är förgängligt,
at det ljuva icke dröjer.
(Suomeksi / R.R.Ryynänen)
Miks' niin kiire kevähällä,
kesä miks' ei viivy sekään?
Niin mä ennen
mietin, kysyin.
Vastausta en mä
saanut.
Armahin kun minut petti lämpönsä
kun jääksi muuttui,
kesä kaunis
talvisääksi, en mä enää tuota kysy,
syömän pohjassa vain tunnen, että kaikki kaunis katoo,
ett' ei kestä
autuus mainen.
Jean Sibeliuksen täyttäessä
85 vuotta merkittävä englantilainen säveltäjä kirjoitti Sibeliukselle: ”Te
olette sytyttänyt kynttilän, joka ei sammu koskaan.”
Säveltäjämestari kuoli Ainolassa lähes 92-vuotiaana. Ainon
yksinkertaisessa kukkavihkossa miehelleen oli teksti: ”Suuren taiteesi
pyhittämästä
elämästä
kiitollisena oma vaimosi.”
Aino Sibelius eli vielä 12 vuotta, lähes sen koko ajan
Ainolassa. Ainolan taitelijakodissa näkyy edelleen voimakkaasti hänen
taitava kädenjälkensä.
Laulu "Var det
en dröm?"
(Jenna Juusola)
Var det en dröm,
att ljuvt en gång jag var
ditt hjärtas vän?
Jag minns det som en tystnad sång, då
ströngen darrar än.
Jag minns en törnros
av dig skänkt, en blick så blyg och öm;
jag minns en avskedstår,
som blänkt.
Var allt, var allt dröm?
En drömlik
sippans liv så kort utien vårgrön ängd,
vars fägring
hastigt vissnar bort för
nya blommors mängd.
Men mången
natt jag hör en röst vid bittra tårars ström:
göm
djupt dess minne i ditt bröst,
det var din bästa dröm!
(Suomeksi/ H. Klemetti)
Untako vain?
Untako vain kaikk' ollut on, kun olit ystävän?
Kuin lumo laanneen laulelon on muistos mielessäin.
Mä muistan
ruusun antamas, kun pois mä luotas
sain,
kun kiilsi kyynel poskellas; kaikk' untako lie se vain?
Kuin Vuokko kedon keväisen,
niin ketken kestävä,
mi tieltä uutten
kukkien pian kuihtuu kelmeenä.
Vaan usein on kuin nyyhkyttäin
sois' ääni rinnassain:
on kaunein muisto elämäin, se vaikk' ol' unta vain.
Laulu "Soi
kiitokseksi Luojan!" sanat: A. V. Koskimies (kaikki)
Mervi vaihtoi tähän korjatun version
Mervi vaihtoi tähän korjatun version
Soi kiitokseksi (kunniaksi) Luojan, nyt virsi kiitoksen, tuon kaiken hyvän tuojan ja suojan ainaisen! Hän, Isä, rakkahasti, ain vaalii luotujaan, ja kaiken taitavasti, hän ohjaa tuolta taivaastaan. Hän säät ja ilmat säätää, ja aallot tainnuttaa ja hyisen hallan häätää, ja viljan vartuttaa. Hän onneen meidät ohjaa, myös aikaan vaikeaan. Sen rakkauden pohjaa, ken pystyy koskaan tutkimaan? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti