Kuvaesitys ja grafiikat

Tässä aineisto, jonka pohjalta kuvaesitys laaditaan. Lisäksi tehdään mainokset ja käsiohjelma.

OMUTE
Galleriakonsertti "Ainon ja Jannen tarina" (Sibelius 150 v. -kunniaksi)

Suunnittelu Chieko Okabe
Puhetekstit Arja Nikula Chieko Okaben luonnostelmien pohjalta
Puhetekstien lainaukset ja lähteet:
toim. Sirkku Talas: Sydämen aamu Aino Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen kihlausajan kirjeitä
toim. Sirkku Talas: Tulen synty Aino ja Jean Sibeliuksen kirjeitä 1892-1904
Erik Tawaststjernan käsikirjoittama dokumentti Jean Sibelius I ja II
Erik Tawastjerna: Jean Sibelius 1-5

Kuvaesitys mediailmaisun 2. vuosikurssin opiskelijat

Aino Järnefelt oli lahjakas ja taiteellinen kultturiperheen tytär. Hän soitti pianoa ja oli kiinnostunut kirjallisuudesta – hän muun muassa suomensi ranskankielistä kirjallisuutta suomalaisiin lehtiin.

Johan Christian Julius Sibelius, taiteilijanimeltään Jean Sibelius, tuttavien kesken Sibba, perhepiirissä Janne,  tapasi 17-vuotiaan Ainon Järnefeltien kodissa.

Kerran Aino tuli Jannea vastaan porraskäytävässä.
Janne kirjoitti myöhemmin Ainolle:
”Sinä pysähdyit toviksi. Minä ajattelin suudella sinua, mutta pelkäsin, että se olisi sitten  viimeinen kerta kun kävisin siellä. Minä katsoin sinua aina, kuten muistat.”

Eräs Ainon ystävätär kirjoitti muistivihkoonsa Jannen todennäköisesti ensimmäisestä vierailusta Järnefelteillä:
“Perhettä oli koolla – Aino oli sievistynyt entisestään. Hänellä oli yllään pieniruutuinen harmaansininen villapuku. Jean Sibelius istui Ainon veljen Armaan olan takana. Ilmassa oli sähköistä värinää.”

Laulu "Souda, souda sinisorsa" sanat: A. W. Koskimies (Iida Hämälainen, Henna-Riikka Jääskeläinen ja Pinja Pesonen)

Souda, souda sinisorsa, souda tähän rantaan;
Pesästänne rakenna sen ritvakoivun kantaan!

Laske, laske, pursi pieni, laske valkamaani;
Purrestasi, neito nuori, astu asuntaani!

Tääll' on sija suoritettu sammalista sulle;
Tule, tule, kultaiseni kumppaniksi mulle!

Tääll' on aallot armahat ja suuret hongat huojuu;
Solkikoivut soreasti aallon helmaan nuojuu.


Janne kirjoitti Ainolle:
“Minä yritin löytää sinusta jotain epäsymmetristä ja vastenmielistä. Siitä ei tullut mitään. Minä olin sinun vankisi jo silloin, vaikka hangoittelin vastaan.”

“Kun sinä olit minun syleilyssäni, minusta tuntui, että sinä olit minun sieluni, sellainen kuin sen pitäisi olla.”


Laulu "Lastu lainehilla" sanat: Ilmari Kianto (Veera Koukka)

Mistä lastu lainehilla? Pilske pieni aallon päällä?
Yksiksensä illan suussa? Virran vettä vaeltamassa?

Tuolta lastu lainehilla, pilske pieni aallon päällä:
Pohjan lasten laitumilta, Sinitunturin tuvilta,
Siellä kulta hongan kaasi, veisti, veisti sulho venhon:
Kohta vierii virran vettä, neittä nuorta noutamaan.


Janne kirjoitti Ainolle:
Sinun isäsi taisi huomata, että meidän välillä on jotain, sillä hän oli kovin jäykkä kun hyvästelimme. Luuletko, että hänelle on mieleen, että me rakastamme toisiamme? Vaikka eihän se asia kuulu kellekään muulle kuin sinulle ja minulle.

Aino Jannelle:
Minusta on niin hauska kutsua sinua Janneksi, eikö olekin mukavampi kuin Jean. Niin, niin rakas Janne.
Oliko pappa todellakin jäykkä? Katsos, kyllä minä tiedän, että hän sinusta paljon pitää, mutta pappa on niin kovasti omituinen.
Kyllä hän sinusta pitää, mutta voi sittenkin olla, että kun hän kuulee aikomuksemme, niin taas rupee jotain. Tietysti sitä, että millä me aijomme elää, mutta eihän me välitetä.

Janne Ainolle:
“Minä syön omenia, polttelen, ikävöin Eurooppaan ja sävellän. En minä kumminkaan voi työskennellä saadakseni hääpäiväämme lähemmäksi muuten kuin säveltämällä uutta, niin että voin pitää konsertin.”
“Nyt pitää lopettaa ja alkaa komponeerata. Saa nähdä mitä sinä kirjoitat huomenna omalle Jannellesi. Elän vain puolinaista elämää ilman sinua. Tuhat suudelmaa lähettää Sinulle, enkeli, sinun oma Jannesi. Rakastan Sinua aivan hulluna.”

Aino Jannelle:
“Monet hartaat kiitokset kirjeestäsi. Tuhannet kiitokset, rakas, rakas kulta! Kaikki on niin lystiä, mitä sinä kirjoitat. Minä rupeen sinua rakastamaan aina vaan yhä enemmän. Minä  tahtoisin ottaa ja suudella sinua. Kyllä minustakin meidän suhteemme on niin hyvä. Nyt parempi vielä kuin koskaan ennen. Se on niin onnellista.”

Aino ja Janne menivät naimisiin oltuaan salakihloissa kaksi vuotta.

“Tiedätkö, oma rakkaani Aino ja maailman komein tyttö, että olen ostanut meille seuraavat tarvekalut: 3 paria isoja veitsiä ja haarukoita (samanlaisia kuin teillä), ja 3 paria pieniä, ynnä 3 veitsitelinettä. Paistivati (nikkelöity), luinen sinappilusikka, paistiveitsi, hyvin yksinkertainen. Muuta en aio ostaa, sillä haluan että sinä kulta olet mukana, niin että saamme suudella joka kerta kun saamme jotakin omaan pesäämme.
Aino Jannelle:
“Kiitos, kiitos Janne rakkaasta kirjeestäsi. Miten äärettömän suloista sitten kun ei tarvitse enää milloinkaan erota.”

Janne:
“Aino kulta, sinä tulet tekemään minut onnelliseksi, ja sinä myös teet minut ylipäänsä joksikin.”
“Minulla on uusia sävellysajatuksia. En lähetä tämän kirjeen mukana lainkaan suudelmia vaan säästän ne siksi kunnes tapaamme. Parempi niin. Ajattele, että huomenna on enää viikko häihin. -Voi hyvä Jumala, kokonainen viikko!”


Laulu "Timantti hangella"  sanat: Aune Krohn (Anni Kaakinen)

Kas, valkohangell' loistaa timantti kimmeltäin!
Ei kyynel, ei myös helmet, ne konsa välkä näin.
Vaan hälle salakaipuu tuon taivas hohdon soi,
hän katsoo kohti päivää, kuin kaunis aamun koi!

Sen välkehessä viipyy, kuin palvoja harras ois.
Suo suudelmansa hellän ja kyyneleks sulaa pois,
Oi onnen auvoa, lempein ken kiintyi korkeimpaan,
sen hohti päivytvuossa pois kuollen kirkkainnaan.


Perheestä tuli Ainolle ja Jannnelle onnen ja rauhan tukikohta, vaikka huolta ja murhettakin oli, kuten Suomen kohtalo, perheen velat, perheenjäsenten terveys ja säveltäjän luomistyön aiheuttama levottomuus. Ainon ja Jannen kuudesta tyttärestä Kirsti kuoli lavantautiin 2-vuotiaana. Suru vaimentui vuosikymmenten aikana vähitellen, mutta tätä elämänsä suurinta menetystä Aino ja Janne eivät koskaan unohtaneet.

Laulu "Jos aatos mull' ois" (Raven Leimenstoll ja Caroliina Puustinen)

Jos syömeni pohjalla aatos mull' ois, kun joutuvi eloni ilta,
Se sävelten polkua veisi mun pois, se metsistä loitolla kaikua tois
ja rakkailta rantamilta.
Niin haaveissa kulkisin verkalleen mä sävelten polkua tuota,
ja suvisen päivän ja läikkyvän veen mä raukeisin hymyhyn viimeiseen
en onnea muuta mä vuota.

Laulu "Hiljainen kaupunki" (Riikka Tynkkynen)

Kaupunki kattaa laakson, pois päivä valjut saa,
ja hetken päästä äitynyt on kuu ja kaikki tähdet,
yö taivaan verhoaa.
Ja usva vuoristolta kierii kaupunkiin,
ei kaiku, harjat katsojien voi päästä alta sauhun sen,
ei torni, virran silta.
Kun vieraan valtas kauhun, niin lapsosen.

Jannen säveltäjäntehtävä oli Ainolle jotakin pyhää. Hän kasvatti lapset, hoiti kodin ja puutarhan ja kaikin tavoin antoi miehelleen mahdollisuuden keskittyä säveltämiseen ja omien teostensa johtamiseen maailmalla.

Lontoosta Janne kirjoitti Ainolle: Työni sujuu hyvin. - Jos ne pelottavat sinua laskuillaan, aja ne ulos, pois. Sano, että minä en ole kotona enkä nyt puutu heidän pikkumaisuuksiinsa. Muista tämä!

Lapset kysyivät isältään, miksi hän säveltää niin paljon pieniä kappaleita, vaikka hän itse  ja äiti ovat sinfonian kannalla. Isä vastasi tyttärilleen: Siksi, että te saisitte voileipiä. Nämä sävellykset olivat kuitenkin kaukana leipäkappaleista.

Laulu "Luonnotar" sanat: Kalevala, runoI, 110-242 (Saara Silvennoinen)

Olipa impi, ilman tyttö, Kave Luonnotar korea, ouostui ?? elämätään,
aina yksin ollessansa avarolilla? astioilla.
Laskeusi lainehille, aalto impeä ajeli, vuotta seitsemän sataa,
vieri impi veen emona, uipi luotehet, etelät, uipi kaikki ilman rannat.

Tuli suuri tuulen puska, meren kuohuille kohotti.
"Voi poloinen päiviäni! Parempi olisi ollut ilman impenä elää.
Oi, Ukko ylijumala! Käy tänne kutsuttaissa."

Tuli sotka suora lintu, lenti kaikki ilman rannat, lenti luotehet etelät;
ei löydä pesänsioa. Ei! Ei!

"Teenkö tuulehen tupani, aalloillen asuinsiani, tuuli kaatavi,
aalto viepi asuinsiani!"

Niin silloin veen emonen nosti polvea lainehesta,
siihen sorsa laativi pesänsä; alkoi hautoa.
Impi tuntevin tuli tuvaksi.
Järkytti jäsenehensä, pesä vierähti veteen. Katkieli kappaleiksi.

Muuttuivat munat kaunoisiksi.
Munasen yläinen puoli yläiseksi taivahaksi,
yläpuoli valkeaista, kuuksi kumottamahan,
mi kirjavaista tähiksi taivaalle,
ne tähiksi taivaalle.

Kullervo-sinfonian kantaesityksessä koettiin Suomen kansallisen musiikin syntyhetkiä. Jean Sibeliuksen maine säveltäjänä kasvoi sekä Suomessa että ulkomailla. Kämpin ravintolan kabinetissa Sibbaa odottivat Symposium-veljet, säveltäjä Robert Kajanus ja taidemaalari Axel Gallen-Kallela. Taitelijaveljet viftailivat eli viettivät pitkiä illanviettoja.

Laulu "Jägargossen  sanat: J. L. Runeberg (Sampo-Elias Asikainen )

På marken vistas fågeln blott, och löfven skymra än,
jag har ej gjort ett enda skott, och det blir qväll i gen.
Om vintern kommer hitten gång med drifvor i sitt fjät,
jag såge blättre ripans gång, och orren hölle trä't.

Om luften ville blifva sval, och löfven falla se'n
jag såg kanske i nästa dal en flock afjärpar re'n.
Dock snart skall ripans spår sig te och järpens skygd förgå;
men den, som helst jag ville se, skall jag ej se ändå.

Jag blickar här, hon blickar der, men ack, vi mötas ej!
Jag kunde stå, dir (där?)blicken är, och såge henne ej.
Emellan oss är sjö, är fjäll, är mo med furupå,

emellan oss är dag och qväll och kanske natt ock så,
och kanske natt ock så.

(Englanniksi)

The birds take cover on the ground, neath fallen leaves they lie,
Not once a trace of game I've dound, and now the dusk is night.
Were winter with us once again, with snowdrifts in the vale,
I'd mark the blackcock surly then, and find the curlew's trail.

And were the air to sharpen keen, with leaves that rustled dry,
A flight of wild birds would be seen, that dashed against the sky.
Dock snipe their footprints soon will show, the grouse will started beat;
But one who set my heart aglow I shall not ever meet.

Far I may gaze, far she may gaze, she cannot come to me:
for tho' my sight still with her strays, her never can I see.
The seas and mountains lie between, and moor and pine and fell,
between us lie the morn and e'en, and night perhaps as well.

Laulu "Flickan kom ifrån älsklings möte" (Maria Sairanen)

Flickan kom ifrån älsklings möte, kom med röder händer.
Modern sade: "Hvaraf rodna dina händer, flicka?"
Flickan sade: "Jag har plockat rosor och på törnen stungit mina händer."

Åter kom hon från sin älsklings möte, kom med rödna läppar,
Modern sade: "Hvaraf rodna dina läppar, flickan?"
Flickan sade: "Jag har ätit hallon och med saften målat mina läppar."

Åter kom hon från sin älsklings möte, kom med blekna kinder.
Modern sade: "Hvaraf blekna dina kinder, flicka?"
Flickan sade: "Reden graf, o moder! Gökmen mig der och still ett kors der öfver,
och på korset rista, som jag säger:
"Engång kom hon hem med röda händer,
täydellä rodnat mellan älskarus händer.
Engång kom hon hem med röda läppar,
tyde rodnat under älskarns läppar.
Senast kom hon hem med blekna kinder,
tyde bleknat genom älskarns otro!"

(englanniksi)
The Tryst

From her lover's tryst a girl came homeward, came with crimson fingers.
Said her mother: "What has made your fingers crimson, dearie?"
Then she answered: "I was plucking roses, 'twas a little thorn that prick'd my finger."

From her tryst again the girl came homeward, came with lips all crimson.
Said her mother: "What has made your lips so crimson, dearie?"
Then she answered: "I was eating berries 'twas the juice that staind my lips so crimson."

Yet again from trysting came she homeward, came with cheeks so ashen.
Said her mother: "What has made your cheeks so ashen, dearie?"
Then she answered: "Dig a grave, oh mother! Hide me there and set a cross above it,
on the cross then cut the words I tell you:
"Homeward once she came with crimson fingers, crimson were they from her lover's fingers.
Then again she came with lips all redden'd, redden'd were they by her lover's kisses.
Last of all she came with cheeks ashen, turn'd to ashes by her lover's falsehood!"

Tarinan mukaan Aino kysyi kerran Jannelta, milloin hän tulee viftailureissultaan kotiin. Janne vastasi siihen: “En minä tiedä. Minä olen säveltäjä, en ennustaja.”

Piano soolo (Kämpin hotellissa) Kappaleen nimi?  jää pois 

Laulu "Svarta rosor" sanat: E. Josephson (Emmi Päykkönen)

Säg varför är du så ledsen i dag, du som alltid är så lustig och glad?
Och inte är jag mera ledsen i dag än när jag tyckes dig lustig och glad;
ty sorgen har natt svarta rosor.

I mitt hjärta där växer ett rosende träd som aldrig nånsin vill lämna mig fred,
och på stjälkarne sitter det tagg vid tagg, och det vållar mig ständigt sveda och agg;
ty sorgen har natt svarta rosor.

Men av rosor blirdet en helklenod, än vita som döden, än röda som blod.

Det växer och växer. Jag tror jag förgår, i hjärträdets rötter det rycker och slår;
ty sorgen har natt svarta rosor.

(Suomeksi)
Kerro, mi murhe sua painavi nyt, kun niin hilpeänä nähnyt sun oon?
Ei suurempi mun liene murheeni nyt, kuin milloin hiipiä mielestäs' oon.
On murteella yön musta ruusut.

Kuni  ruusujen köynnöstä sieluni luo, se mulle rauhaa ei milloinkaan suo;
ja mua oksansa pistävät okalillaan minut saattaen tuskaan pohjattomaan.
On murheella yön mustat ruusut.

Mutta ruusut oksihin puhkeaa, ne valkeina hohtaa tai purppurassaan.
Puu kasvaa ja kasvaa; mua saartaa jo yö, mun rintaani juuret sen kalvaa jo syö.
On muheella yön mustat ruusut.

Asuttuaan useissa eri asunnoissa Aino ja Janne rakennuttivat Järvenpäähän oman kodin, Ainolan. He liittyivät Tuusulan taiteilijayhteisöön, jossa naapuruus ja yhteiset toimet antoivat tukea taiteilijoiden työlle ja heidän perheilleen.

Aino kirjoitti sukulaisilleen:
“Tänään olin taas rakennuksella. Siellä on jo ikkunaruutuja paikoillaan ja näyttää niin sievältä.”

Janne päiväkirjaansa:
“Minun taiteeni vaatii toista ympäristöä. Piinallisessa Helsingissä kuoli kaikki laulu sisässäni. Kaikesta huolimatta on kuitenkin paljon duuria elämässä. Kolmas sinfoniani kulkee C-duurissa. Uusi kotini on tulossa valmiiksi. Tämä talo on taiteelleni välttämättömyys. Koti lämmin ja viihtyisä.”  

Luonto oli  Sibeliuksen suuri innoittaja.
Hän kirjoitti: “Lähestyn taivasta yhä enemmän. Sydämeni on täynnä haikeutta ja luonnonpalvontaa. Kummallista todeta, ettei mikään koko maailmassa, ei taiteessa eikä musiikissa vaikuta minuun niin kuin nämä kurjet ynnä joutsenet ynnä villihanhet. Niiden äänet ja olemus.”

“Siinä ne tulevat, minun nuoruuteni linnut!”

Laulu "Pohjola" (Emma Kontkanen)

Kuihtuvat lehdet, jäätyvät järvet.
Joutsenten parvet kiiruhtakaa, oi,
kauas murheisin mielin etelän maille kaivaten takaisin,
aaltoja vilvaita ikävöiden.
Palmujen alta katsovi silmä haastaen silloin:
"Uupuvat linnut, ah, mikä lumo Pohjolan yllä?
Tänne ken kaukaa kaipaa, sen kaipuun kohde on taivas."


Laulu "Säv, säv, susa"  sanat: G. Förding (S-E Asikainen)

Säv, säv, susa, våg, våg, slå,  i sägen mig vär Ingalill den unga månde gå?
Hon skrek som en vingskjuten and, när hon sjönk i sjön, det var när sista vär stod grön.
De voro henne gramse vid Östanålid, det tog hon sig så illa vid.
De voro henne gramse för gods och gull, och för hennes unga kärleks skull.

De stucko en ögonsten med tagg, de kastade smuts i en ilijas dagg.
Så sjungen, sjungen sorg sång, i sorgsna vågor små.
Säv, säv, Susa, våg, våg, slå!

(Suomeksi / Kyllikki Solanterä)

Soi, soi, kaisla, laine veen. Te missä näitte Inga neidon, nuoren, väsyneen?
Kuin siipeen ammuttu huusi hän hukkuissaan, ol' aika kevään parhaillaan.
Hän herjausta ihmisten kestänyt ei, se mielen rauhan hälytä vei.

He kadehtien katsoivat rikkauttaan ja heijastin nuorta onneaan.
He iskivät häntä okaillaan, näin tahrasi ilijas he valkean.

Niin soutakaatte eelleen, te laineet valittain,
soi, soi, kaisla, soi, soi, vain.


Laulu "Tuoll' laulaa neitonen..." (Emmi Koskinen)

Tuoll' laulaa neitonen...On kultansa hältä kai kuollut,
on kaikista kallein ollut, kun on laulunsa murheinen.
Jo rusko raukeaa, on vaiti kuuset kunnaan,
vaan vielä vienon kummaan soi laulu murhetta vaan.
Jo sävel sammui pois.
Mä tahdon luokseenkäydä.
Me yhtehen voimme jäädä, kun laulussaan murhe soi.
Jo rusko raukeaa, on vaiti kuuset kunnaan.


Laulu "Se'n har jag frågat mera" sanat: J. L. Runeberg (Noora Kippola)

Varför är så flytig våren, varför dröjer sommarn icke?
Så jag tänkte fordom ofta frågte, utan svar, av mången.

Se'n den älskade mig svikit, se'n till köld hans värme blivit,
all hans sommar blivit vinter, se'n har jag ej frågat mera,
känt blott djupt ut i mitt sinne, at det sköna är förgängligt,
at det ljuva icke dröjer.

(Suomeksi / R.R.Ryynänen)

Miks' niin kiire kevähällä, kesä miks' ei viivy sekään?
Niin mä ennen mietin, kysyin.
Vastausta en mä saanut.

Armahin kun minut petti lämpönsä kun jääksi muuttui,
kesä kaunis talvisääksi, en mä enää tuota kysy,
syömän pohjassa vain tunnen, että kaikki kaunis katoo,
ett' ei kestä autuus mainen.

Jean Sibeliuksen täyttäessä  85 vuotta merkittävä englantilainen säveltäjä kirjoitti Sibeliukselle: Te olette sytyttänyt kynttilän, joka ei sammu koskaan.

Säveltäjämestari kuoli Ainolassa lähes 92-vuotiaana. Ainon yksinkertaisessa kukkavihkossa miehelleen oli teksti: Suuren taiteesi pyhittämästä elämästä kiitollisena oma vaimosi.

Aino Sibelius eli vielä 12 vuotta, lähes sen koko ajan Ainolassa. Ainolan taitelijakodissa näkyy edelleen voimakkaasti hänen taitava kädenjälkensä.  


Laulu "Var det en dröm?" (Jenna Juusola)

Var det en dröm, att ljuvt en gång jag var ditt hjärtas vän?
Jag minns det som en tystnad sång, då ströngen darrar än.
Jag minns en törnros av dig skänkt, en blick så blyg och öm;
jag minns en avskedstår, som blänkt.
Var allt, var allt dröm?
En drömlik sippans liv så kort utien vårgrön ängd,
vars fägring hastigt vissnar bort för nya blommors mängd.
Men mången natt jag hör en röst vid bittra tårars ström:
göm djupt dess minne i ditt bröst, det var din bästa dröm!

(Suomeksi/ H. Klemetti)
Untako vain?

Untako vain kaikk' ollut on, kun olit ystävän?
Kuin lumo laanneen laulelon on muistos mielessäin.
Mä muistan ruusun antamas, kun pois mä luotas sain,
kun kiilsi kyynel poskellas; kaikk' untako lie se vain?
Kuin Vuokko kedon keväisen, niin ketken kestävä,
mi tieltä uutten kukkien pian kuihtuu kelmeenä.
Vaan usein on kuin nyyhkyttäin sois' ääni rinnassain:
on kaunein muisto elämäin, se vaikk' ol' unta vain.


Laulu "Soi kiitokseksi Luojan!" sanat: A. V. Koskimies (kaikki)
Mervi vaihtoi tähän korjatun version

Soi kiitokseksi (kunniaksi) Luojan, nyt virsi kiitoksen,
tuon kaiken hyvän tuojan ja suojan ainaisen!
Hän, Isä, rakkahasti, ain vaalii luotujaan,
ja kaiken taitavasti, hän ohjaa tuolta taivaastaan.

Hän säät ja ilmat säätää, ja aallot tainnuttaa
ja hyisen hallan häätää, ja viljan vartuttaa.
Hän onneen meidät ohjaa, myös aikaan vaikeaan.
Sen rakkauden pohjaa, ken pystyy koskaan tutkimaan?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti