keskiviikko 19. lokakuuta 2016

ONNI

Kurssin tavoitteena on itsenäinen taiteellinen työskentely, jossa syvennetään omaa osaamista.
Työn tekemiseen saa henkilökohtaista ohjausta. Työskentely tapahtuu ensisijaisesti koulussa, mutta työn vaatimat ulkoistukset tietenkin toteutetaan siellä, missä se on tarpeen.
Lopputyöhön tarvittavat materiaalit jokainen hankkii ja kustantaa itse, koululta saa perusmateriaaleja (litoposteria, kierrätyskamaa jne.). Koulun työvälineitä saa käyttää.

Tärkeää työn onnistumiselle on:
1. hyvin laadittu työsuunnitelma (annetaan kopio opettajalle kurssin alussa)
2. työskentelyaikataulu                        - ” -
3. aiheen rajaus                                       - ” -

Päättötyö koostuu kahdesta osasta, joista molemmista tulee erillinen arvosana.

1.    Portfolio (aiheen pohdinta ja työprosessia esittelevä kuvallis-kirjallinen aineisto: piirroksia, valokuvia, ideakuvia jne.), medi 12
2.    Teos, valitsemallasi tekniikalla, medi 13

Portfolio
Portfolio on visuaalinen ja kirjallinen kuvaus taiteellisesta/luovasta prosessistasi. Siinä ilmenevät vaiheet ideoinnista aina päätökseen asti. Hyvästä portfoliosta voi lukea ja nähdä tekijän mietteitä prosessin kulusta, sen sivupoluista ja lopputuloksesta. Portfolio voi olla käsin (analoginen) tai digitaalisesti koottu.
1. Esittele ensin itsesi lyhyesti ja työsi tavoitteet. Miksi juuri tämä aihe, tekniikka?
2. Perustele miten teos liittyy aiheeseen. Mitkä ovat työsi lähtökohdat? Mistä löysit idean? Mitä haluat työlläsi viestittää katsojalle?
3. Pohdi mistä olet saanut vaikutteita. Esittele sinulle läheisiä taiteilijoita tai taiteen osa-alueita, jotka muistuttavat lähestymistapaasi tai joilta/joista olet saanut ideoita.
4. Tee aiheeseen kuuluvaa taustatyötä. Kirjaa ideoita esim. pienille muistilapuille tai muulle sinulle sopivaan tallennuspaikkaan. Jos materiaalia tulee paljon, voi niistä laittaa valikoidusti asioita portfolioon.
5. Pyri luonnostelemaan runsaasti suoraan portfolioon. Tee kirjallisia merkintöjä siitä miten työ on kehittynyt, miten suunnitelmasi on muuttunut, mitä olet oivaltanut. Kirjaa ylös päivämäärät.
6. Lopussa arvioi työtäsi ja koko prosessia. Muuttuiko aihe prosessin aikana? Muuttuiko jokin muu? Toimitko eri tavoin kuin olit suunnitellut, miksi?

Millaiseksi koit työskentelyprosessin, mistä nautit, mikä oli hankalaa? Miten ratkaisit ongelmat? Tekisitkö jotain toisin, jos aloittaisit alusta, miten? Miten valmis työ vastaa sille asettamiasi tavoitteita? Mitä olet oppinut taiteen tekemisestä itsestäsi/ympäristöstäsi/ päättötyöstä?
Portfolio on tarkoitettu yleisölle. Sen tulee olla informatiivinen. Toteuta se tyylillesi uskollisena. Lopputulos saa  olla persoonallinen ja rento, mutta sen tulee olla myös helposti luettava ja kestävä. Panosta visuaalisuuteen, kuvataiteen esittelystä kun on kyse. Yhdistä portfolion ulkoasu teoksen ilmeeseen.

Aloita heti. Vaikka lopputulos olisi aivan jotain muuta, älä hylkää alkua. Pidä portfoliota koko ajan mukanasi kun työskentelet. Sillä tavalla saat siitä elävän, ajankohtaisen ja prosessia parhaimmin kuvaavan teoksen. Huolehdi, että portfoliossa on paljon kuvia kirjoittamisen lisäksi. Pysy asiassa.

Arviointiperusteena on edellä mainittujen asioiden näkyvyys.
Tärkeää on visuaalisuus  ja miten hyvin portfolio tukee ja avaa teosta.

Teos
Työ voidaan toteuttaa eri tekniikoin joko yksittäisenä teoksena tai teossarjana. Tee sellaista mitä jo osaat, syvennä osaamistasi, kehitä itseäsi. Valitse tekniikka, joka on sinulle entuudestaan tuttu, jonka perusteet ainakin hallitset. Mieti mitä työlläsi haluat sanoa. Tekniikka palvelee sisältöä. Paneudu siihen mitä teet, usko itseesi. Annettu teema määrittelee teoksen sisältöä haluamallasi tavalla. Teeman rajaaminen on oleellista. Vaikka olisi paljon mielenkiintoisia asioita, joita haluaisit ottaa mukaan, niin aika ei vaan riitä.

Arviointi on teoskohtainen. Arvioinnissa paneudutaan taiteelliseen, visuaaliseen ja tekniseen toteutukseen. Onnistuneessa teoksessa hyvä tekniikan hallinta tuo sisällön tehokkaasti esiin.
Hyvä teos on omaperäinen, vaikuttava ja huolellisesti loppuunviety (esim. kehystys) kokonaisuus.
Opettaja pyrkii arvioimaan työtä oman osaamisesi ja kehityksesi mittakaavassa, mutta arviointiin kuuluu kuitenkin arvottaa työsi onnistumista myös oman ryhmäsi ja kaikkien lopputöiden joukossa.

Näyttely
Ripustus tapahtuu taidelukioviikkoa edeltävän viikon tunneilla, ti 17.1. ja ke 18.1.2017 klo 12.10.
Oman lopputyön tarkkaa näyttelypaikkaa ei voi valita etukäteen. Työt sijoitetaan galleria Eteiseen ja saman kerroksen käytäviin. Suurimmat maalaukset ripustetaan pääsääntöisesti musiikkiopiston alakäytävään. Jokaiselle työlle etsitään paras mahdollinen paikka, mutta töiden yhteensopivuus on myös kriteerinä paikkojen valinnassa. Ripustus vaihteleva ja sillä on jokin kantava idea.

Kun ripustus alkaa, ole ajoissa paikalla oman työsi kanssa. Silloin varmistat, että työsi tulee hyvin esille. Opettajat tekevät silti lopullisen päätöksen. Se on ainoa tapa selviytyä ripustuksesta. Ripustus saattaa aluksi vaikuttaa kaoottiselta, mutta se kuuluu asiaan. Jokainen ripustaa oman työnsä sille osoitettuun paikkaan. Ole kärsivällinen. Kyllä jokainen työ paikkansa löytää.
Valitse itsellesi pari, jonka kanssa työskentelet ripustuksessa. Jos sinulla on väistämätön este saapua paikalle, huolehdi työsi kuitenkin galleria Eteiseen ajoissa.


Näyttelyn pystytys alkaa siitä, että Kare jakaa työvälineet ja ohjeistaa niiden käyttöä.
Töiden ripustus tapahtuu yhteistyössä. Kuva: ?


Opettajat pitävät oikeuden huolehtia siitä, ettei esille laiteta mitään loukkaavaa tai muuten sopimatonta. Töitä katselevat myös alaikäiset, läheisen päiväkodin lapset pienimpinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti